Kuka omistaa Internetin?

Internet on aika jännä juttu. Se on iso yhtenäinen verkko, mutta sillä ei ole omistajaa tai varsinaista keskushallintoa. Vaikka Internet on konkreettista tekniikkaa, se on enemmänkin ilmiö kuin laite.

Toisinaan Internetiä verrataan puhelinverkkon, mutta se on usammallakin tavalla huono analogia. Puhelinverkko on suuri, puhelinyhtiöiden hallitsema kone, joka tarjoaa palveluita. Puhelinverkko on älykäs laite, joka esim. tietää yhdistävänsä puheluita.

Internetin tekninen perusta on tietoliikennepaketteja välittävä verkko, joka ei tee mitään muuta. Verkko ei tiedä mitään yhteyksistä, WWW-palveluista, sähköpostista tai blogeista. Kaikki tämä tapahtuu verkon laidalla olevissa tietokoneissa. Tämäkin blogi sijaitsee verkkoon kytketyssä palvelimessa, jossain konehuoneessa. Sinä näet blogin ja WWW-palvelime, koneesi WWW-selain ottaa yhteyden ja kopioi tiedoston koneellesi, mutta välissä oleva Internet näkee vain yksittäisiä tietoliikennepaketteja.

Tästä seuraa joukko asioita, joilla on niin kaupallista kuin yhteiskunnallistakin merkitystä. Kun puhelinoperaattori myy palveluita (puhelu, kaukopuhelu, soitonsiirto, tekstiviesti jne.) ja laskuttaa niistä, Internet-operaattorin asiakas saa täyden palveluvalikoiman jo saadessaan perustason bitinsiirtopalvelun. Sähköpostit, WWW-sivut, virustorjunnat jne. ovat saatavilla verkon kautta, jopa puhelupalvelut. Internet on merkinnyt suuria muutoksia puhelin- ja teleoperaattoreille, kuten postillekin.

Yhteiskunnallisesti juttu on vielä isompi, perinteisesti sananvapauslaki on tarkoittanut oikeutta ostaa kirjapaino ja julkaista omalla kustannuksellaan mitä haluaa. Internet on muuttanut tämän, nyt kuka tahansa voi julistaa mitä haluaa, pikkurahalla tai maksutta. Eikä Internet ole media, vaan media-alusta, jota käyttäen kukin voi luoda oman mediansa.

Tämän vaeltelevan alustuksen jälkeen alamme päästä itse pihviin. Internet on voimakas ilmiö. Kautta historian, voimakkaita ilmiöitä on aina pyritty hallitsemaan ja kontrolloimaan, koska ne sisältävät valtaa. Liki kaikki uskonnot pyrkivät kontrolloimaan ihmisen seksuaalisuutta. Kirjapainon historia on täynnä lakiin ja omistukseen perustuvaa vallan rajoittamista ja hyödyntämistä. Perinteinen resepti on sensuroida muut viestimet ja omistaa itseä kannattava media.

Internet onkin vaikeasti hallittavissa. Jos lähdemme etsimään sen keskusorganisaatioita, löydämme ICANN-nimisen järjestön, johon usein viitataan kun puhutaan Internetin hallinnosta. Mutta tämä "Internet Corporation for Assigned Names and Numbers" ei sano mitä Internetissä saa tapahtua. ICANN:in suurin sarka on ylimmän tason domain-nimien hallinta, lähinnä niiden luovuttaminen muiden hallintaan. ICANN on antanut .fi-päätteen Suomelle, .tv-päätteen Tuvalulle ja .com-päätteen sitä hallitsevalle konsortiolle. Domain-nimet ovat hierarkisia, teoriassa voisin kopioida koko nykyisen Internetin nimiavaruuden oman kiravuo.net-osoitteeni alle. Mutta, vielä jännempää, me voisimme myös vaihtaa toiseen kansainväliseen nimipalveluun. Tätä on yritetty muutamaan kertaan, mutta yleinen mielipide on ollut, että ICANN hoitaa homman riittävän hyvin. Jos joku kuitenkin rikkoo ICANN:in, vaihto on mahdollinen, sillä on valtaa vai koska sille annetaan se.

ICANN vastaa myös erinäisistä tunnusnumeroista. Esim. WWW:lle on varattu osoite 80, mikä viittaa tiettyyn palveluosoitteeseen tietokoneessa. Vastaavasti sähköpostia vastaan ottava ohjelma asuu osoitteessa 25, vaikkapa samaisessa koneessa. Nämä osoitteet ovat erittäin tärkeitä, mutta niistä ei yleensä ole merkittävää rähinää kuten domain-nimistä.

ICANN on myöskin ylin IP-osoitteita jakava taho ja tämä on oikeasti merkittävä poliittinen ongelma, jota ei ole paljoakaan esitetty julkisuudessa. IP-osoitteita on rajallinen määrä ja tämä raja on tulossa vastaan (domain-nimiäkin on teoriassa rajallinen määrä, mutta ne rajat ovat erittäin kaukana). Tulemme näkemäänkin lähivuosina lisää keskustelua tästä aiheesta. Nykyään Aasian mailla on jo vaikeutena saada riittävästi näitä numeerisia osoitteita, joita kukin kone tarvitsee (vrt. puhelinnumerot). Ratkaisuna on joko ottaa uudelleenkäyttöön aikoinaan lepsusti luovutettuja suuria käyttämättömiä osoiteavaruuksia tai siirtyä uuteen protokollaan, IPv6:een.

Mutta siinäpä se alkaa olla. ICANN jakaa nimet ja osoitteet, siedettävän pätevästi, operaattorit saavat osoitteita käyttöönsä ja jakavat ne asiakkaille, domain-nimen saa aina jostain ja sitten operaattorit alkavat välittää liikennettä.

Kun puhelinoperaattoreilla on suuri määrä keskinäisiä sopimuksia liikenteenvaihdosta, Internet-operaattoreilla on löyhä hierarkia ja yhdysliikennepisteitä. Esimerkiksi Suomessa on Ficix-niminen yhdistys, Finnish Commercial Internet Exchange, jolla on muutamassa pisteessä Suomessa iso tietoliikennekytkin, johon eri operaattorit liittävät omat yhteytensä. Ficixin jäsenet kustantavat tekniikan eikä rahaa siirry operaattorien välillä. Tämä on kotimaan liikenteelle, sitten kukin operaattori hankkii ulkomaanyhteytensä joltain kansainvälisiä yhteyksiä tarjoavalta operaattorilta tai ostaa tietoliikennekapasiteettia johonkin kansainväliseen yhdysliikennepisteen. Muutamalla suurella operaattorilla on oma klubi, jossa he eivät vaihda rahaa, mutta rahastavat heidän verkkoonsa liittyviltä, kaiken kaikkiaan homma kuitenkin toimii kohtuullisen hyvin.

Eipä tälläistä sekamelskaa oikein voi sitten hallitakaan. Jotkut maat sensuroivat Internetiä kansalaisiltaan, tämä toimii jossain määrin, mutta on kierrettävissä. Uusia palveluita saa kehittää vapaasti, IRC:n, Skypen, WWW:n, Jaikun, blogien jne. kehittäjät eivät kysyneet lupaa keneltäkään, kehittivät vain uusia protokollia ja perustivat palveluita. Palveluiden kehittämiseen ja standardointiin on oma organisaationsa, IETF, Internet Engineering Task Force, mutta sekään ei kiellä tai rajoita mitään. IETF tekee standardeja ja on sitten muiden juttu, noudatetaanko niitä vai ei.

Koko hoidon taustalla on suuri teknokraattien armeija, joka ei ota kantaa politiikkaan, mutta uskoo avoimuuteen ja tiedonsiirron vapauteen. Ehkä Internetin suurin onni on ollut, että politiikot eivät päässeet kehittämään ja suunnittelemaan sitä, eivätkä taiteilijatkaan, vaan tekniikan osaajat rakensivat yleiskäyttöisen verkon, miettimättä mitä sillä tehdään. Kun verkkoa ei oltu suunniteltu erityisesti mihinkään eikä palveluitakaan määritelty, siitä tuli rakennussarja, josta voi luoda mitä haluaa.

Niinpä meillä sitten on Internet, jota kukaan ei hallitse, mutta jolla saa tehdä mitä haluaa.

kiravuo