Linuxilla on jotenkin mystinen maine tavallisen kansan parissa. Sitä pidetään suurena maailmaamuuttavana keksintönä ja sen kehittäjää Linus Torvaldsia nerona.
Oikeasti kuitenkin Linux on vain yksi versio Unix-käyttöjärjestelmästä. Teknisesti samankaltaisia avoimen lähdekoodin Unixeja on kymmenittäin ja osa niistä on tietyillä mittareilla parempia (luotettavampia jne.) kuin Linux. Eikä Linux ole tarkkaan ottaen koko käyttöjärjestelmä, vaan vain sen tärkein osa, itse ydin. Normaalin Linux-jakelun mukana tulevat kymmenet tai sadat ohjelmat eivät ole osa Linuxin ydintä eivätkä mitenkään sidottuja Linuxiin, samat ohjelmat ovat käytössä monissa muissakin Unix-versioissa.
Mutta yhdessä suhteessa Linux eroaa muista. Sitä johtaa ystävällinen hymyilevä diktaattori, joka pitää vapaaehtoiset kehittäjät tyytyväisinä. Monien muiden samantapaisten projektien historia on täynnä riitoja ja selkäänpuukotuksia. Linux-yhteistöstä puuttuu suuri draama ja kun Linus sanoo mitä otetaan ytimen seuraavaan versioon mukaan ja mitä ei, kaikki suostuvat. Ja tämä on suuri saavutus.
Eihän Linus ole mikään tekninenkään tumpelo, toimivan Unix-ytimen kirjoittaminen ei ole mitenkään vähäteltävä asia. Mutta johtajana hän on merkittävämpi. Tuhannet pätevät ohjelmoijat lahjoittavat työtänsä ilmaiseksi yhteiseen projektiin ja Linus pitää heidät tyytyväisinä ja välttää über-nörttien riidat. Totisesti, tämä mies paimentaa kissoja ja kävelee vetten yllä.
kiravuo
keskiviikko 20. elokuuta 2008
maanantai 18. elokuuta 2008
Palceholder
Tämän blogin kirjoittaminen ei edisty ainakaan toistaiseksi ja onpahan paikka tallessa, jos ryhdyn joskus pitämään blogia varsinaisesti. Juuri nyt on sen verran projekteja, että luova energia menee muualle.
Eikä tätä varmaan ole kukaan vielä löytänytkään eikä tarvitsekaan löytää. Boukrah, Insha'Allah.
kiravuo
Eikä tätä varmaan ole kukaan vielä löytänytkään eikä tarvitsekaan löytää. Boukrah, Insha'Allah.
kiravuo
sunnuntai 1. kesäkuuta 2008
Kuka omistaa Internetin?
Internet on aika jännä juttu. Se on iso yhtenäinen verkko, mutta sillä ei ole omistajaa tai varsinaista keskushallintoa. Vaikka Internet on konkreettista tekniikkaa, se on enemmänkin ilmiö kuin laite.
Toisinaan Internetiä verrataan puhelinverkkon, mutta se on usammallakin tavalla huono analogia. Puhelinverkko on suuri, puhelinyhtiöiden hallitsema kone, joka tarjoaa palveluita. Puhelinverkko on älykäs laite, joka esim. tietää yhdistävänsä puheluita.
Internetin tekninen perusta on tietoliikennepaketteja välittävä verkko, joka ei tee mitään muuta. Verkko ei tiedä mitään yhteyksistä, WWW-palveluista, sähköpostista tai blogeista. Kaikki tämä tapahtuu verkon laidalla olevissa tietokoneissa. Tämäkin blogi sijaitsee verkkoon kytketyssä palvelimessa, jossain konehuoneessa. Sinä näet blogin ja WWW-palvelime, koneesi WWW-selain ottaa yhteyden ja kopioi tiedoston koneellesi, mutta välissä oleva Internet näkee vain yksittäisiä tietoliikennepaketteja.
Tästä seuraa joukko asioita, joilla on niin kaupallista kuin yhteiskunnallistakin merkitystä. Kun puhelinoperaattori myy palveluita (puhelu, kaukopuhelu, soitonsiirto, tekstiviesti jne.) ja laskuttaa niistä, Internet-operaattorin asiakas saa täyden palveluvalikoiman jo saadessaan perustason bitinsiirtopalvelun. Sähköpostit, WWW-sivut, virustorjunnat jne. ovat saatavilla verkon kautta, jopa puhelupalvelut. Internet on merkinnyt suuria muutoksia puhelin- ja teleoperaattoreille, kuten postillekin.
Yhteiskunnallisesti juttu on vielä isompi, perinteisesti sananvapauslaki on tarkoittanut oikeutta ostaa kirjapaino ja julkaista omalla kustannuksellaan mitä haluaa. Internet on muuttanut tämän, nyt kuka tahansa voi julistaa mitä haluaa, pikkurahalla tai maksutta. Eikä Internet ole media, vaan media-alusta, jota käyttäen kukin voi luoda oman mediansa.
Tämän vaeltelevan alustuksen jälkeen alamme päästä itse pihviin. Internet on voimakas ilmiö. Kautta historian, voimakkaita ilmiöitä on aina pyritty hallitsemaan ja kontrolloimaan, koska ne sisältävät valtaa. Liki kaikki uskonnot pyrkivät kontrolloimaan ihmisen seksuaalisuutta. Kirjapainon historia on täynnä lakiin ja omistukseen perustuvaa vallan rajoittamista ja hyödyntämistä. Perinteinen resepti on sensuroida muut viestimet ja omistaa itseä kannattava media.
Internet onkin vaikeasti hallittavissa. Jos lähdemme etsimään sen keskusorganisaatioita, löydämme ICANN-nimisen järjestön, johon usein viitataan kun puhutaan Internetin hallinnosta. Mutta tämä "Internet Corporation for Assigned Names and Numbers" ei sano mitä Internetissä saa tapahtua. ICANN:in suurin sarka on ylimmän tason domain-nimien hallinta, lähinnä niiden luovuttaminen muiden hallintaan. ICANN on antanut .fi-päätteen Suomelle, .tv-päätteen Tuvalulle ja .com-päätteen sitä hallitsevalle konsortiolle. Domain-nimet ovat hierarkisia, teoriassa voisin kopioida koko nykyisen Internetin nimiavaruuden oman kiravuo.net-osoitteeni alle. Mutta, vielä jännempää, me voisimme myös vaihtaa toiseen kansainväliseen nimipalveluun. Tätä on yritetty muutamaan kertaan, mutta yleinen mielipide on ollut, että ICANN hoitaa homman riittävän hyvin. Jos joku kuitenkin rikkoo ICANN:in, vaihto on mahdollinen, sillä on valtaa vai koska sille annetaan se.
ICANN vastaa myös erinäisistä tunnusnumeroista. Esim. WWW:lle on varattu osoite 80, mikä viittaa tiettyyn palveluosoitteeseen tietokoneessa. Vastaavasti sähköpostia vastaan ottava ohjelma asuu osoitteessa 25, vaikkapa samaisessa koneessa. Nämä osoitteet ovat erittäin tärkeitä, mutta niistä ei yleensä ole merkittävää rähinää kuten domain-nimistä.
ICANN on myöskin ylin IP-osoitteita jakava taho ja tämä on oikeasti merkittävä poliittinen ongelma, jota ei ole paljoakaan esitetty julkisuudessa. IP-osoitteita on rajallinen määrä ja tämä raja on tulossa vastaan (domain-nimiäkin on teoriassa rajallinen määrä, mutta ne rajat ovat erittäin kaukana). Tulemme näkemäänkin lähivuosina lisää keskustelua tästä aiheesta. Nykyään Aasian mailla on jo vaikeutena saada riittävästi näitä numeerisia osoitteita, joita kukin kone tarvitsee (vrt. puhelinnumerot). Ratkaisuna on joko ottaa uudelleenkäyttöön aikoinaan lepsusti luovutettuja suuria käyttämättömiä osoiteavaruuksia tai siirtyä uuteen protokollaan, IPv6:een.
Mutta siinäpä se alkaa olla. ICANN jakaa nimet ja osoitteet, siedettävän pätevästi, operaattorit saavat osoitteita käyttöönsä ja jakavat ne asiakkaille, domain-nimen saa aina jostain ja sitten operaattorit alkavat välittää liikennettä.
Kun puhelinoperaattoreilla on suuri määrä keskinäisiä sopimuksia liikenteenvaihdosta, Internet-operaattoreilla on löyhä hierarkia ja yhdysliikennepisteitä. Esimerkiksi Suomessa on Ficix-niminen yhdistys, Finnish Commercial Internet Exchange, jolla on muutamassa pisteessä Suomessa iso tietoliikennekytkin, johon eri operaattorit liittävät omat yhteytensä. Ficixin jäsenet kustantavat tekniikan eikä rahaa siirry operaattorien välillä. Tämä on kotimaan liikenteelle, sitten kukin operaattori hankkii ulkomaanyhteytensä joltain kansainvälisiä yhteyksiä tarjoavalta operaattorilta tai ostaa tietoliikennekapasiteettia johonkin kansainväliseen yhdysliikennepisteen. Muutamalla suurella operaattorilla on oma klubi, jossa he eivät vaihda rahaa, mutta rahastavat heidän verkkoonsa liittyviltä, kaiken kaikkiaan homma kuitenkin toimii kohtuullisen hyvin.
Eipä tälläistä sekamelskaa oikein voi sitten hallitakaan. Jotkut maat sensuroivat Internetiä kansalaisiltaan, tämä toimii jossain määrin, mutta on kierrettävissä. Uusia palveluita saa kehittää vapaasti, IRC:n, Skypen, WWW:n, Jaikun, blogien jne. kehittäjät eivät kysyneet lupaa keneltäkään, kehittivät vain uusia protokollia ja perustivat palveluita. Palveluiden kehittämiseen ja standardointiin on oma organisaationsa, IETF, Internet Engineering Task Force, mutta sekään ei kiellä tai rajoita mitään. IETF tekee standardeja ja on sitten muiden juttu, noudatetaanko niitä vai ei.
Koko hoidon taustalla on suuri teknokraattien armeija, joka ei ota kantaa politiikkaan, mutta uskoo avoimuuteen ja tiedonsiirron vapauteen. Ehkä Internetin suurin onni on ollut, että politiikot eivät päässeet kehittämään ja suunnittelemaan sitä, eivätkä taiteilijatkaan, vaan tekniikan osaajat rakensivat yleiskäyttöisen verkon, miettimättä mitä sillä tehdään. Kun verkkoa ei oltu suunniteltu erityisesti mihinkään eikä palveluitakaan määritelty, siitä tuli rakennussarja, josta voi luoda mitä haluaa.
Niinpä meillä sitten on Internet, jota kukaan ei hallitse, mutta jolla saa tehdä mitä haluaa.
kiravuo
Toisinaan Internetiä verrataan puhelinverkkon, mutta se on usammallakin tavalla huono analogia. Puhelinverkko on suuri, puhelinyhtiöiden hallitsema kone, joka tarjoaa palveluita. Puhelinverkko on älykäs laite, joka esim. tietää yhdistävänsä puheluita.
Internetin tekninen perusta on tietoliikennepaketteja välittävä verkko, joka ei tee mitään muuta. Verkko ei tiedä mitään yhteyksistä, WWW-palveluista, sähköpostista tai blogeista. Kaikki tämä tapahtuu verkon laidalla olevissa tietokoneissa. Tämäkin blogi sijaitsee verkkoon kytketyssä palvelimessa, jossain konehuoneessa. Sinä näet blogin ja WWW-palvelime, koneesi WWW-selain ottaa yhteyden ja kopioi tiedoston koneellesi, mutta välissä oleva Internet näkee vain yksittäisiä tietoliikennepaketteja.
Tästä seuraa joukko asioita, joilla on niin kaupallista kuin yhteiskunnallistakin merkitystä. Kun puhelinoperaattori myy palveluita (puhelu, kaukopuhelu, soitonsiirto, tekstiviesti jne.) ja laskuttaa niistä, Internet-operaattorin asiakas saa täyden palveluvalikoiman jo saadessaan perustason bitinsiirtopalvelun. Sähköpostit, WWW-sivut, virustorjunnat jne. ovat saatavilla verkon kautta, jopa puhelupalvelut. Internet on merkinnyt suuria muutoksia puhelin- ja teleoperaattoreille, kuten postillekin.
Yhteiskunnallisesti juttu on vielä isompi, perinteisesti sananvapauslaki on tarkoittanut oikeutta ostaa kirjapaino ja julkaista omalla kustannuksellaan mitä haluaa. Internet on muuttanut tämän, nyt kuka tahansa voi julistaa mitä haluaa, pikkurahalla tai maksutta. Eikä Internet ole media, vaan media-alusta, jota käyttäen kukin voi luoda oman mediansa.
Tämän vaeltelevan alustuksen jälkeen alamme päästä itse pihviin. Internet on voimakas ilmiö. Kautta historian, voimakkaita ilmiöitä on aina pyritty hallitsemaan ja kontrolloimaan, koska ne sisältävät valtaa. Liki kaikki uskonnot pyrkivät kontrolloimaan ihmisen seksuaalisuutta. Kirjapainon historia on täynnä lakiin ja omistukseen perustuvaa vallan rajoittamista ja hyödyntämistä. Perinteinen resepti on sensuroida muut viestimet ja omistaa itseä kannattava media.
Internet onkin vaikeasti hallittavissa. Jos lähdemme etsimään sen keskusorganisaatioita, löydämme ICANN-nimisen järjestön, johon usein viitataan kun puhutaan Internetin hallinnosta. Mutta tämä "Internet Corporation for Assigned Names and Numbers" ei sano mitä Internetissä saa tapahtua. ICANN:in suurin sarka on ylimmän tason domain-nimien hallinta, lähinnä niiden luovuttaminen muiden hallintaan. ICANN on antanut .fi-päätteen Suomelle, .tv-päätteen Tuvalulle ja .com-päätteen sitä hallitsevalle konsortiolle. Domain-nimet ovat hierarkisia, teoriassa voisin kopioida koko nykyisen Internetin nimiavaruuden oman kiravuo.net-osoitteeni alle. Mutta, vielä jännempää, me voisimme myös vaihtaa toiseen kansainväliseen nimipalveluun. Tätä on yritetty muutamaan kertaan, mutta yleinen mielipide on ollut, että ICANN hoitaa homman riittävän hyvin. Jos joku kuitenkin rikkoo ICANN:in, vaihto on mahdollinen, sillä on valtaa vai koska sille annetaan se.
ICANN vastaa myös erinäisistä tunnusnumeroista. Esim. WWW:lle on varattu osoite 80, mikä viittaa tiettyyn palveluosoitteeseen tietokoneessa. Vastaavasti sähköpostia vastaan ottava ohjelma asuu osoitteessa 25, vaikkapa samaisessa koneessa. Nämä osoitteet ovat erittäin tärkeitä, mutta niistä ei yleensä ole merkittävää rähinää kuten domain-nimistä.
ICANN on myöskin ylin IP-osoitteita jakava taho ja tämä on oikeasti merkittävä poliittinen ongelma, jota ei ole paljoakaan esitetty julkisuudessa. IP-osoitteita on rajallinen määrä ja tämä raja on tulossa vastaan (domain-nimiäkin on teoriassa rajallinen määrä, mutta ne rajat ovat erittäin kaukana). Tulemme näkemäänkin lähivuosina lisää keskustelua tästä aiheesta. Nykyään Aasian mailla on jo vaikeutena saada riittävästi näitä numeerisia osoitteita, joita kukin kone tarvitsee (vrt. puhelinnumerot). Ratkaisuna on joko ottaa uudelleenkäyttöön aikoinaan lepsusti luovutettuja suuria käyttämättömiä osoiteavaruuksia tai siirtyä uuteen protokollaan, IPv6:een.
Mutta siinäpä se alkaa olla. ICANN jakaa nimet ja osoitteet, siedettävän pätevästi, operaattorit saavat osoitteita käyttöönsä ja jakavat ne asiakkaille, domain-nimen saa aina jostain ja sitten operaattorit alkavat välittää liikennettä.
Kun puhelinoperaattoreilla on suuri määrä keskinäisiä sopimuksia liikenteenvaihdosta, Internet-operaattoreilla on löyhä hierarkia ja yhdysliikennepisteitä. Esimerkiksi Suomessa on Ficix-niminen yhdistys, Finnish Commercial Internet Exchange, jolla on muutamassa pisteessä Suomessa iso tietoliikennekytkin, johon eri operaattorit liittävät omat yhteytensä. Ficixin jäsenet kustantavat tekniikan eikä rahaa siirry operaattorien välillä. Tämä on kotimaan liikenteelle, sitten kukin operaattori hankkii ulkomaanyhteytensä joltain kansainvälisiä yhteyksiä tarjoavalta operaattorilta tai ostaa tietoliikennekapasiteettia johonkin kansainväliseen yhdysliikennepisteen. Muutamalla suurella operaattorilla on oma klubi, jossa he eivät vaihda rahaa, mutta rahastavat heidän verkkoonsa liittyviltä, kaiken kaikkiaan homma kuitenkin toimii kohtuullisen hyvin.
Eipä tälläistä sekamelskaa oikein voi sitten hallitakaan. Jotkut maat sensuroivat Internetiä kansalaisiltaan, tämä toimii jossain määrin, mutta on kierrettävissä. Uusia palveluita saa kehittää vapaasti, IRC:n, Skypen, WWW:n, Jaikun, blogien jne. kehittäjät eivät kysyneet lupaa keneltäkään, kehittivät vain uusia protokollia ja perustivat palveluita. Palveluiden kehittämiseen ja standardointiin on oma organisaationsa, IETF, Internet Engineering Task Force, mutta sekään ei kiellä tai rajoita mitään. IETF tekee standardeja ja on sitten muiden juttu, noudatetaanko niitä vai ei.
Koko hoidon taustalla on suuri teknokraattien armeija, joka ei ota kantaa politiikkaan, mutta uskoo avoimuuteen ja tiedonsiirron vapauteen. Ehkä Internetin suurin onni on ollut, että politiikot eivät päässeet kehittämään ja suunnittelemaan sitä, eivätkä taiteilijatkaan, vaan tekniikan osaajat rakensivat yleiskäyttöisen verkon, miettimättä mitä sillä tehdään. Kun verkkoa ei oltu suunniteltu erityisesti mihinkään eikä palveluitakaan määritelty, siitä tuli rakennussarja, josta voi luoda mitä haluaa.
Niinpä meillä sitten on Internet, jota kukaan ei hallitse, mutta jolla saa tehdä mitä haluaa.
kiravuo
lauantai 24. toukokuuta 2008
Monikulttuurista opetusta
Monikulttuurisuus tuntuu nykyään jakavan mielipiteet aika terävästi kahtia. Osa on sitä mieltä, että etniset ovat kivoja, kun ne tuovat väriä katukuvaan. Ja toisten mielestä maahanmuuttajat elävät loisina ja vievät työpaikat (näppärä temppu).
Itse en suostu kuulumaan kumpaankaan leiriin, koska teen työtä ulkomaalaisten kanssa ja ennakkoluulojen sijaan minulla on oikeita kokemuksia.
Meille tulee parikymmentä ulkomaalaista vuosittain maisteriohjelmaan, ovat siis suorittaneet kanditutkinnon (yleensä kotimaassaan) ja tekevät diplomi-insinöörin tutkinnon kahdessa vuodessa täällä. Minä opetan heitä parillakin kurssilla ja lisäksi tutoroin muutamalla muulla kurssilla ja olen muutoinkin tekemisissä. Ja kun ohjelma on pyörinyt jo vuosia, osa näistä ulkkareista on etabloinut itsensä tutkijoiksi ja jatko-opiskelijoiksi työyhteisöön.
Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että monikulttuurisuus aiheuttaa ongelmia. Tämä ei tarkoita sitä, että monikulttuurisuutta tulisi jotenkin vältellä, vaan että on tervettä järkeä tajuta, että kun monokulttuuriseen työ- tai opiskeluyhteisöön tulee muiden kulttuurien edustajia, kulttuurit törmäävät ja tulee konflikteja. Näppituntumalla sanoisin, että vastatulleiden ulkomaalaisten aiheuttama työmäärä opettajalle on 1,5 x suomalaisten työmäärä.
Mutta nämä konfliktit eivät ole xenofobien kuvaamia ylitsepääsemättömiä näkemyseroja, vaan yleensä melko helposti torjuttavissa olevia ristiriitoja. Yleisohje on olla herkkänä konflikteille ja kehittää niitä torjuvia toimintamuotoja.
Esimerkiksi stereotyypillinen kiinalainen kandi on hyvin huolissaan siitä, että ei tee virheitä ja että löytää juuri sen opettajan toivoman oikean vastauksen. Ja olettaa opettajan olevan kaiken viisauden ylin auktoriteetti, jonka ylitse voi mennä vain asiantuntijoiden julkaisema kirja. Nyt kun tällaisen maailmankuvan omaava henkilö halutaan muokata meikäläisen ajattelumaailman mukaiseksi akateemisesti sivistyneeksi henkilöksi, joudutaan muokkaamaan aiempaa maailmankuvaa aika reippaasti. Ja jos sitä ei tehdä, törmätään viimeistään diplomityövaiheessa opiskelijaan, joka ei pysty tekemään työtä, koska ei osaa ajatella itsenäisesti.
Joten maisteriohjelma alkaa aivopesulla. Kerrotaan ulkkareille, että nyt heidän pitää oppia itsenäistä ajattelua, koska kukaan ei palkkaa mastersia ratkomaan ongelmia, joihin bachelor löytää ratkaisun googlaamalla. Heidän on siis opittava ratkaisemaan ongelmia, joihin ei ole ratkaisuja. Sitten teetetään työtä, jossa pitää ajatella itse ja muodostaa oma, perusteltu mielipide. Omalla kurssillani, joka käsittelee langattoman Internetin tulevaisuutta saan porukalta aika herkullisia ilmeitä, kun aloitan kertomalla "tällä kurssilla ei ole oikeita vastauksia ja väärässä saa olla aivan rauhassa, kunhan perustelee näkemyksensä". Sitten aletaan pohtia mitä 4G voisi olla ja miten sisältöä saadaan kännykkään ja ratkaisevatko kirjassa kehutut hienot teknologiat oikeasti mitään realistista ongelmaa.
Noita monikulttuurisuuden aiheuttamia juttuja on tullut sitten opittua vuosien varrella. Aasialaisilta ei pidä kysyä ymmärtävätkö, vaan mitä ymmärtävät. He kun kunnioittavat opettajia ja jos he eivät ymmärrä, sehän viittaisi siihen, että opetus on ollut huonoa, mitä ei ole tietenkään kohteliasta tuoda esille. Intialaiset eivät tule pyytämään apua, jos juuttuvat työtehtävissä, vaan he verkostoituvat opiskelukaveriensa kanssa ja hakevat apua sieltä. Espanjalaiset palauttavat kaikki saman harjoitustyön, ellei heille erikseen selvitä, että pitää tehdä ihan itse omaa työtä. Euroopan ulkopuolisille pitää tietoturvaa opettaessa selittää Troijan hevonen, paitsi haittaohjelmaksi, myös osaksi eurooppalaista mytologiaa. Ja niin edelleen.
Vaikka yleislinja onkin se, että "tämä on meidän koulu ja täällä opiskellaan meidän tavalla", kannattaa käyttää aikaa ja keskustella näistä asioista opiskelijoiden kanssa. Esim. kiinalainen ei ymmärrä miksi hänen arvostetun tutkijan artikkelista huolellisesti kopioimansa vastaus ei kelpaa tai espanjalainen ei tajua, miksi kurssilla pitää tehdä yksin harjoitustyö, kun ryhmätyö on pedagogisesti tehokkaampaa oppimisen kannalta. Näitä vastauksia joutuu joskus sorvaamaan aikalailla.
Summa summarum, ulkkareiden kanssa on kiva tehdä töitä, mutta kyllä se monikulttuurisuus myös välillä rasittaa ja käy voimille.
Itse en suostu kuulumaan kumpaankaan leiriin, koska teen työtä ulkomaalaisten kanssa ja ennakkoluulojen sijaan minulla on oikeita kokemuksia.
Meille tulee parikymmentä ulkomaalaista vuosittain maisteriohjelmaan, ovat siis suorittaneet kanditutkinnon (yleensä kotimaassaan) ja tekevät diplomi-insinöörin tutkinnon kahdessa vuodessa täällä. Minä opetan heitä parillakin kurssilla ja lisäksi tutoroin muutamalla muulla kurssilla ja olen muutoinkin tekemisissä. Ja kun ohjelma on pyörinyt jo vuosia, osa näistä ulkkareista on etabloinut itsensä tutkijoiksi ja jatko-opiskelijoiksi työyhteisöön.
Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että monikulttuurisuus aiheuttaa ongelmia. Tämä ei tarkoita sitä, että monikulttuurisuutta tulisi jotenkin vältellä, vaan että on tervettä järkeä tajuta, että kun monokulttuuriseen työ- tai opiskeluyhteisöön tulee muiden kulttuurien edustajia, kulttuurit törmäävät ja tulee konflikteja. Näppituntumalla sanoisin, että vastatulleiden ulkomaalaisten aiheuttama työmäärä opettajalle on 1,5 x suomalaisten työmäärä.
Mutta nämä konfliktit eivät ole xenofobien kuvaamia ylitsepääsemättömiä näkemyseroja, vaan yleensä melko helposti torjuttavissa olevia ristiriitoja. Yleisohje on olla herkkänä konflikteille ja kehittää niitä torjuvia toimintamuotoja.
Esimerkiksi stereotyypillinen kiinalainen kandi on hyvin huolissaan siitä, että ei tee virheitä ja että löytää juuri sen opettajan toivoman oikean vastauksen. Ja olettaa opettajan olevan kaiken viisauden ylin auktoriteetti, jonka ylitse voi mennä vain asiantuntijoiden julkaisema kirja. Nyt kun tällaisen maailmankuvan omaava henkilö halutaan muokata meikäläisen ajattelumaailman mukaiseksi akateemisesti sivistyneeksi henkilöksi, joudutaan muokkaamaan aiempaa maailmankuvaa aika reippaasti. Ja jos sitä ei tehdä, törmätään viimeistään diplomityövaiheessa opiskelijaan, joka ei pysty tekemään työtä, koska ei osaa ajatella itsenäisesti.
Joten maisteriohjelma alkaa aivopesulla. Kerrotaan ulkkareille, että nyt heidän pitää oppia itsenäistä ajattelua, koska kukaan ei palkkaa mastersia ratkomaan ongelmia, joihin bachelor löytää ratkaisun googlaamalla. Heidän on siis opittava ratkaisemaan ongelmia, joihin ei ole ratkaisuja. Sitten teetetään työtä, jossa pitää ajatella itse ja muodostaa oma, perusteltu mielipide. Omalla kurssillani, joka käsittelee langattoman Internetin tulevaisuutta saan porukalta aika herkullisia ilmeitä, kun aloitan kertomalla "tällä kurssilla ei ole oikeita vastauksia ja väärässä saa olla aivan rauhassa, kunhan perustelee näkemyksensä". Sitten aletaan pohtia mitä 4G voisi olla ja miten sisältöä saadaan kännykkään ja ratkaisevatko kirjassa kehutut hienot teknologiat oikeasti mitään realistista ongelmaa.
Noita monikulttuurisuuden aiheuttamia juttuja on tullut sitten opittua vuosien varrella. Aasialaisilta ei pidä kysyä ymmärtävätkö, vaan mitä ymmärtävät. He kun kunnioittavat opettajia ja jos he eivät ymmärrä, sehän viittaisi siihen, että opetus on ollut huonoa, mitä ei ole tietenkään kohteliasta tuoda esille. Intialaiset eivät tule pyytämään apua, jos juuttuvat työtehtävissä, vaan he verkostoituvat opiskelukaveriensa kanssa ja hakevat apua sieltä. Espanjalaiset palauttavat kaikki saman harjoitustyön, ellei heille erikseen selvitä, että pitää tehdä ihan itse omaa työtä. Euroopan ulkopuolisille pitää tietoturvaa opettaessa selittää Troijan hevonen, paitsi haittaohjelmaksi, myös osaksi eurooppalaista mytologiaa. Ja niin edelleen.
Vaikka yleislinja onkin se, että "tämä on meidän koulu ja täällä opiskellaan meidän tavalla", kannattaa käyttää aikaa ja keskustella näistä asioista opiskelijoiden kanssa. Esim. kiinalainen ei ymmärrä miksi hänen arvostetun tutkijan artikkelista huolellisesti kopioimansa vastaus ei kelpaa tai espanjalainen ei tajua, miksi kurssilla pitää tehdä yksin harjoitustyö, kun ryhmätyö on pedagogisesti tehokkaampaa oppimisen kannalta. Näitä vastauksia joutuu joskus sorvaamaan aikalailla.
Summa summarum, ulkkareiden kanssa on kiva tehdä töitä, mutta kyllä se monikulttuurisuus myös välillä rasittaa ja käy voimille.
torstai 22. toukokuuta 2008
Minäkin sitten
Testing, testing, 1, 2, 3...
Aloin kaivata saippualaatikkoa jalkojen alle, jotta sanomani kantaisi kauemmas. Mielipiteitä on yhteiskunnasta, Internetistä, opettamisesta ja retkeilystä. Katsotaan mitä tulee.
kiravuo
Aloin kaivata saippualaatikkoa jalkojen alle, jotta sanomani kantaisi kauemmas. Mielipiteitä on yhteiskunnasta, Internetistä, opettamisesta ja retkeilystä. Katsotaan mitä tulee.
kiravuo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)